MepTrash!

Tule mukaan JYY:n ja JEPA:n sotkuttoman päivän talkoisiin! Mephistolta osallistuu kampusalueen siivoamiseen MepTrash -joukkue.

”JYYn ympäristö siistiksi kilpailu 8.5

JYY lähtee kasaamaan talkooporukoita omien jäsenjärjestöjensä riveistä putsaamaan mm. kampusta ja sen lähialueita talven jäljiltä.

Hommasta saa hyvän mielen, ja samalla voi pällistellä kevätpörriäisiä ja nauttia ulkoilusta. Eniten roskia kerännyt järjestö saa huippupalkintoja ja sekä mainetta, että kunniaa.
Urakan päätteeksi pääsee tietenkin talkoosaunaan ja viettämään iltaa Ylistön Nanotalolle.
Osallistuminen siivousskabaan vaikuttaa myös positiivisesti JYYn ympäristökilpailuun, jonka tulokset julkaistaan marraskuussa.

Jyväskylän kaupunki tarjoaa siivousvälineet eli jätesäkit ja hanskat.
Kaupunki hoitaa myös roskien poiskuljetuksen, kunhan ilmoittaa mistä roska-auto voi noutaa jätteet.”

Lisätietoa Mephiston siivouskohteesta sekä

aikataulusta saat Mep Trash Facebook -tapahtumasta!

Mainokset